Etusivu » Hillot » Omenahillo uunissa – sokeriton

Omenahillo uunissa – sokeriton

Tämän helpommaksi ei hillon tekeminen mene – ihana, sokeriton omenahillo paahtuu uunissa makeaksi ja omenan maku syvenee.

Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Uuniomenahilloa lasitölkissä vaalealla taustalla.

Omenasoseen rinnalla omenahillo uunissa on kätevä tapa säliöä omenoita.

Tällaiseen säilömiseen tosin tarvitaan isoa pakastinta tai isoja kylmätiloja. Minulla ei ole kumpiakaan, joten teen hilloa aina annoksen kerrallaan.

Uuniomenahillo valmistuu kuin itsestään ja sitä on helpoa tehdä ympäri vuoden. Syksyllä käytetään tietenkin kotimaista, tuoretta omenasatoa ja muina vuodenaikoina tuontiomenoita.

Omenahillo maistuu taivaalliselta kaurapuuron kanssa ja sopii myös leivontaan. Tai ihan sellaisenaan.

Oma suosikkini on sekoittaa omenahilloa maustamattomaan jogurttiin ja lisätä vielä puoli kourallista manteleita. Täydellinen, terveellinen välipala.

Mitä valkoisen sokerin tilalle?

TILAA ILMAINEN E-KIRJA JA OPI 6 VAIHTOEHTOA VALKOISELLE SOKERILLE



Omenoiden valmistelu

Valitse mielellään makeita omenoita.

Omenat vain huuhdellaan, pilkotaan ja laitetaan uuniin ja sitten odotetaan. 

Omenoita ei tarvitse kuoria.

Omenapora tai omenanlohkoja ovat oivia apuvälineitä. Omenalohkojan kanssa et muita välineitä tarvitsekaan, lohkot ovat täydellisiä uuniin sellaisinaan.

Omenat paahdetaan 150-asteisessa uunissa, uunia ei tarvitse esilämmittää.

Omenoita valkoisessa uunivuoassa.
Kuvassa on omenalohkoja valkoisessa uunivuoassa.

Hillon soseuttaminen

Paahdetut omenat tulee vielä kuumina soseuttaa, jotta niistä saadaan hilloa.

Kätevimmin tämä käy monitoimikoneessa tai sauvasekoittajalla. Sauvasekoittaja on paras valinta isolle hillomäärälle, monitoimikoneessa isomman satsit joutuu soseuttamaan erissä.

Myös tehokas tehosekoitin sopii soseuttamiseen. Tehosekoittimessa tulee kaikkein silein hillo, mutte sekoittimen pitää tosiaan olla erittäin tehokas, että sillä ylipäätään saa sosetta aikaiseksi.

Voit sekoittaa hillon myös haarukalla, mutta silloin kuoret jäävät kokonaisiksi. 

Ylipäätään suosin sellaista omenahilloa, jossa on vielä hieman omenanpalojakin jälkellä, mutta kaikilla sähköisillä apuvälineillä saat toki myös ihan tasaisen hillon.

Omenahillon säilyttäminen

Omenahillo säilyy jääkaapissa 3-5 päivää.

Hilloa voi pakastaa, se säilyy pakastettuna noin puoli vuotta, ehkä pidempäänkin.

En ole säilömisen asiantuntija, joten en osaa antaa neuvoja hillon pitkäaikaiseen säilömiseen esim. kylmiössä tai kylmäkellarissa. Marttojen sivuilta löytyy pätevät säilöntävinkit.

Onneksi tämä hillo on niin helppotekoista, että seuraavan satsin voi työntää uuniin kun edellisessä alkaa pohja häämöttää.

Kuvassa on paahdettuja omenalohkoja valkoisessa uunivuossa.
Kuvassa on valkoisen uunivuoan pohjalla jämät uuniomenahillosta.

Hillon maustaminen

Uuniomenahillo ei vaadi minkäänlaista makeutusta, mutta voit sekoittaa omenoihin esim. kanelia, kardemummaa ja inkivääriä.

Lisää helppoja ja herkullisia omenareseptejä:

Sokeriton omenasose
Omenakuivakakku
Omena-galette
Sokeriton ja gluteeniton omenapiirakka
Omenahyve
Mehevä omenapiirakka

Uuniomenahillo

Sokeriton omenahillo uunissa
4.34 yhteensä 12 arviosta
Reseptin on laatinut: Veera Rusanen
Aktiivinen10 minutes
Passiivinen1 hour 30 minutes
Valmistusaika1 hour 40 minutes
Kategoria: Lisuke
Hiilihydraatit: 13.8g
Kirjoittaja: Veera Rusanen

Tarvitset:

  • Omenoita

Tee näin:

  • Poista omenoista siemenkota ja lohko tai pilko omenat.
  • Laita omenalohkot uunivuokaan.
  • Paahda omenoita 150-asteisessa uunissa 1-1,5 tuntia kunnes ne ovat aivan pehmeitä.
  • Soseuta monitoimikoneessa, sauvasekoittajalla tai haarukkalla.

Vinkit

Tekstistä reseptin yllä löydät vinkkejä mm. säilöntään ja soseuttamiseen.
Ravintoarvot ovat arvio 100 grammalle omenahilloa.
Uunia ei tarvitse esilämmittää.
Paahtamisaika on arvio. Lopullinen aika riippuu omenoiden määrästä ja lajikkeesta.

Ravitsemus

Energia: 52kcal (3%) | Hiilihydraatit: 13.8g (5%) | Proteiini: 0.26g (1%) | Rasva: 0.17g | Tyydyttynyt rasva: 0.03g | monityydyttymättömät rasvat: 0.05g | kertatyydyttymättömät rasvat: 0.01g | Natrium: 1mg | Kalium: 107mg (3%) | Kuitu: 2.4g (10%) | Sokerit: 10.4g (12%) | A-vitamiini: 54IU (1%) | C-vitamiini: 4.6mg (6%) | Kalsium: 6mg (1%) | Rauta: 0.12mg (1%)

Katso myös nämä

Siivutettu banaanileipä puisella leikkuulaudalla

MITÄ VALKOISEN SOKERIN TILALLE?

TILAA ILMAINEN OPAS, JOSSA KERRON MITEN VOIT KORVATA VALKOISEN SOKERIN TERVEELLISEMMILLÄ VAIHTOEHDOILLA.

Täytä lomake ja saat oppaan sähköpostiisi.
Samalla liityt postituslistalleni ja saat ensimmäisenä tiedon uusista resepteistä suoraan sähköpostiisi. Voit perua uutiskirjeen koska tahansa.

Pidämme hyvää huolta henkilötiedoistasi. Lue lisää tietosuojaselosteesta.