Etusivu » Aamiaiset ja välipalat » Sokeriton omenasose

Sokeriton omenasose

|

Itse tehty omenasose valmistuu hetkessä täysin ilman lisättyä sokeria ja maistuu ihanalta puuron tai pannukakun päällä.

Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Omenasosepurkkeja ja kori täynnä omenoita pöydän päällä. Kuva on otettu ulkona.


Syksyn omenasato talteen soseena

Alkusyksystä omenoita on tarjolla runsaasti. Kotimaisia herkkuomenoita saa kaupasta, mutta suosittelen kysymään ylimääräistä satoa myös tutuilta, joiden pihoilla kasvaa omenapuita, usein satoa on reilusti yli oman tarpeen.

Sokeriton omenasose säilyy pakastettuna. Itse haaveilen arkkupakastimesta, johon mahtuisi hyvin talteen puutarhojen ja metsien satoa.

Omenasosetta ympäri vuoden

Omena on siitä mainio hedelmä, että sitä on helppo varastoida ja näin sadosta saadaan nauttia ympäri vuoden ja eurooppalaisia omenoita on kaupoissa aina.

Näinpä omenasosetta voidaan myös helposti valmistaa vaikka kerta-annoksena ympäri vuoden.

Omenasose | Sokeriton leivonta | Aamupala | Helppo resepti | Vegaaninen

Omenoiden valmisteleminen

Soseutusta varten omenat tulee vähintään pilkkoa.

Reseptikortissa ohjeistamme kuorimaan omenat. Kuorimalla omenat ennen keittämistä, et tarvitse soseutusvaiheeseen apuvälineitä.

Kuoriminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Kuorien kanssa keitetyistä omenoista valmistuu tummemman sävyistä hilloa, punaistakin.

Kuorien kanssa keitetyn soseen soseuttamiseen tarvitset sosemyllyn. Mylly on mainio väline erityisesti silloin, kun keität sosetta isoja annoksia, jolloin esivalmistelut eli kuoriminen jne. on kiva pitää minimissään. Jos käytössäsi on mylly, riittää kun pilkot omenat.

Muita mainioita apuvälineitä omenoiden käsittelyyn ovat omenapora ja omenanlohkoja.

Olen myös kokeillut soseuttaa kuorineen keitetyt omenat sauvasekoittajalla. Tätä en voi suositella, sillä kuoret jäävät soseen ikävän tuntuisina kovina, jopa terävinä, pieniä paloina.

Ja kas, omenasoseen voi tehdä pelkällä haarukalla! Koostumuksesta ei tule silkkisen sileä, mutta ei se ole niin justiinsa. Sekoita pehmenneet omenat haarukalla.

Säilyttäminen

Itse tehty ja sokeriton omenasose säilyy jääkaapissa puhtaassa lasipurkissa muutaman päivän. Lasipurkkien huolellinen desinfiointi parantaa säilyvyyttä.

Pakastimessa sose säilyy ainakin puoli vuotta. Sosetta voi pakastaa pakastusrasioissa, mutta tilaa säästävin ratkaisu on pakastaa sose pakastuspusseissa levynä.
Sulata jääkaapissa.

Käyttötarkoituksia

Omenasose on ihanaa puuron ja pannukakun päällä sekä jugurtin kanssa.

Vegaanisessa leivonnassa omenasoseella voi korvata kananmunan ja sokerittomassa leivonnassa sillä on merkitystä makeuttajanakin.

Omenasose | Sokeriton leivonta | Aamupala | Helppo resepti | Vegaaninen

OMENASOSE

Hiilihydraatit: 138.1g

Tarvitset:

noin 8 dl valmista omenasosetta

  • 1 kg luomuomenoita
  • 4 rkl vettä

Tee näin:

  • Pese omenat huolella.
  • Kuori omenat, poista siemenet ja pilko omenat kattilaan.
  • Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi.
  • Keitä hiljalleen välillä sekoittaen kunnes omenat ovat pehmenneet
  • Soseuta sauvasekoittajalla tai haarukalla, jäähdytä ja säilytä kylmässä. Omenasose säilyy jääkaapissa muutaman päivän ja pakastimessa puolikin vuotta.

Vinkit

Ravinto-arvot ovat arvio koko annokselle omenasosetta.

Ravitsemus

Energia: 520kcal (26%) | Hiilihydraatit: 138.1g (46%) | Proteiini: 2.6g (5%) | Rasva: 1.7g (3%) | Tyydyttynyt rasva: 0.28g (2%) | monityydyttymättömät rasvat: 0.51g | kertatyydyttymättömät rasvat: 0.07g | Natrium: 13mg (1%) | Kalium: 1070mg (31%) | Kuitu: 24g (100%) | Sokerit: 103.9g (115%) | A-vitamiini: 540IU (11%) | C-vitamiini: 46mg (56%) | Kalsium: 61.8mg (6%) | Rauta: 1.2mg (7%)

Katso myös nämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arvostele resepti