Etusivu » Leivonta » Puolukkaraakakakku ja taatelikinuski

Puolukkaraakakakku ja taatelikinuski

|

Helppo puolukkaraakakakku ja taatelikinuski on täydellinen jälkiruoka syksyn juhliin.

Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Puolukkaraakakakku | Taatelikinuski | Vegaaninen | Sokeriton | Viljaton | Raakakakku

Ai että mä haaveilin tästä kakusta jo heinäkuussa. Yleensähän jo ihan heinäkuun lopussa aukeilta ja aurinkoisilta metsämättäiltä kerää helposti pari desiä puolukkaa. Tänä vuonna kypsiä puolukoita saatiin odottaa melkeinpä lokakuulle saakka.

Tässä kakussa on muuten erityisen hienoa se, että sen voi tietenkin tehdä myös pakastetuista puolukoista. Ei kannata niitä erityisesti edes sulattaa tätä varten. Kakku laitetaan kuitenkin jääkaappiin tai pakastimeen tekeytymään, joten mitäpä niitä marjoja sulattamaan.

Puolukkaraakakakku | Taatelikinuski | Vegaaninen | Sokeriton | Viljaton | Raakakakku

Mä laitan raakakakkut yleensä jääkaappiin seuraavaan päivään niin ne ovat heti syöntivalmiita eikä niitä tarvitse sulattaa lainkaan.
Tämän kyseisen yksilön olisin laittanut pakastimeen, jotta olisin saanut sen kuvattavaksi samana päivänä, mutta kun avasin pakastimen oven tämän sinne lykätäkseni, huomasin oven jääneen inasen raolleen ja koko hiton pakastin oli umpijäässä. Sellainen valtava jääpala, jonka sulattamisessa meni käytännössä koko päivä ja kaikki suli.

Onneksi mulla ei ole ollut tänä vuonna aikaa mennä marjaan enkä toriltakaan mitään pakastettavaksi ostanut. Olisko pikkasen ottanut päähän. Nytkin harmitti jo ihan tarpeeksi.

Puolukkaraakakakku | Taatelikinuski | Vegaaninen | Sokeriton | Viljaton | Raakakakku

Puolukka on erityisen hyvää kookoksen, valkosuklaan ja vanilja kanssa. Niinpä pistin kakkuun näitä kaikkia.
Makeutusta en käyttänyt, mutta laitan reseptiin mukaan vaahterasiirapin. Maista kakkumassaa ja lisää sitä sitten lusikallinen kerrallaan jos tarpeen.
Kakun päälle tulee kuitenkin taatelikinuski, joka on todella makeaa.

Lisää ihania ja helppoja raakakakkuja:

Seuraathan blogiani jo Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä.

Puolukkaraakakakku | Taatelikinuski | Vegaaninen | Sokeriton | Viljaton | Raakakakku


PUOLUKKARAAKAKAKKU JA TAATELIKINUSKI

Ei vielä arvioita
Reseptin on laatinut: Veera Rusanen
Hiilihydraatit: 280.84g
Kirjoittaja: Veera Rusanen

Tarvitset:

Pohja:

  • 5 taatelia
  • 1,25 dl pähkinöitä
  • 4 rkl kookosöljyä

Täyte:

  • 2,5 dl cashew-pähkinöitä
  • 1 dl kookosmannaa
  • 1 dl kaakaovoita
  • 3,75 dl puolukoita
  • 1 tl vaniljauutetta
  • vaahterasiirappia

Taatelikinuski:

  • 15 taatelia
  • 1,25 dl mantelimaitoa
  • ½ tl suolaa

Tee näin:

  • Laita cashew-pähkinät likoamaan yön yli.
  • Valmista ensin pohja. Mittaa kaikki pohja-aineet tehosekoittimeen ja käytä konetta, kunnes pohjamassa on tasaista, mutta vielä hieman karkeaa. Voit käyttää mitä tahansa pähkinöitä, minä käytin tähän manteleita.
  • Painele pohja 15 cm irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti ja laita vuoka hetkeksi pakastimeen.
  • Valmista täyte. Valuta ja huuhtele cashew-pähkinät. Laita pähkinät tehosekoittimeen.
  • Sulata kaakaovoi ja kookosmanna lempeässä vesihauteessa. Kaada sula tehosekoittimeen.
  • Lisää puolukat ja vaniljatehosekoittimeen ja aja kakkumassa tasaiseksi. Saatat joutua kaapimaan tehosekoittimen reunoja useaankin kertaan.
  • Maista ja lisää vaahterasiirappia vain tarvittaessa.
  • Kaada kakkumassa vuokaan pohjan päälle ja laita vuoka jääkaappiin yön yli tai pakastimeen noin neljäksi tunniksi.
  • Valmista taatelikinuski juuri ennen tarjoilua. Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen ja käytä kunnes kinuski on tasaista.
  • Levitä kinuski kakun päälle ja nauti.

Ravitsemus

Energia: 3819.04kcal (191%) | Hiilihydraatit: 280.84g (94%) | Proteiini: 78.99g (158%) | Rasva: 283.87g (437%) | Tyydyttynyt rasva: 92.56g (579%) | monityydyttymättömät rasvat: 34.86g | kertatyydyttymättömät rasvat: 102.78g | Natrium: 1404.65mg (61%) | Kalium: 3320.81mg (95%) | Kuitu: 46.71g (195%) | Sokerit: 110.05g (122%) | A-vitamiini: 370.25IU (7%) | C-vitamiini: 82.94mg (101%) | Kalsium: 514.51mg (51%) | Rauta: 27.1mg (151%)

Katso myös nämä

Siivutettu banaanileipä puisella leikkuulaudalla

MITÄ VALKOISEN SOKERIN TILALLE?

TILAA ILMAINEN OPAS, JOSSA KERRON MITEN VOIT KORVATA VALKOISEN SOKERIN TERVEELLISEMMILLÄ VAIHTOEHDOILLA.

Täytä lomake ja saat oppaan sähköpostiisi.
Samalla liityt postituslistalleni ja saat ensimmäisenä tiedon uusista resepteistä suoraan sähköpostiisi. Voit perua uutiskirjeen koska tahansa.

Pidämme hyvää huolta henkilötiedoistasi. Lue lisää tietosuojaselosteesta.