Etusivu » Aamiaiset ja välipalat » Kaurapannukakut – Vain 4 raaka-ainetta!

Kaurapannukakut – Vain 4 raaka-ainetta!

|

Vegaaniset kaurapannukakut valmistuvat neljästä kauraisesta raaka-aineesta sulostuttamaan kiireettömiä aamuja.

Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Kaurapannukakut | Aamupala | Terveellinen aamiainen

Pannukakulla se alkaa päivä kuulkaa somasti!

Kesäiseen aikaan pannukakkupinon päälle kasataan tuoreita mansikoita ja hedelmiä.

Aamiainen katetaan puutarhaan omenapuun alla, hieman huojuvalle pöydälle, jonka päälle on levitytty auringon kuluttama pöytäliina ja liinaa pitää paikallaan luonnonkukista karhutölkkiin tai vanhaan kannuun aseteltu muhkea kimppu.
Kesätuuli tuntuu lämpimältä iholla ja aamun tuoksussa tuntuu vastaleikattu nurmikko. Kuuluu lintujen laulua ja mehiläisen surinaa, muuten on ihan hiljaista.

Ehkä joku päivä.

Kaurapannukakut | Aamupala | Terveellinen aamiainen

Aivan todellakin on mahdollista, että kesäsäät tästä sen verran lämpenevät, että pääsen nauttimaan tämän viikon kaurapannukakut omalle parvekkeelle ja jos tosi hyvin käy, niin talkkari saa vihdoin aikaiseksi niittää tuon kohta polveen ulottuvan voikukkapellon parvekkeen alla, tuoksuisi se nurmikkokin.
Ja hei mein parvekkeelta näkyy meri! Ja siellä on (kolmannessa kerroksessa!!) muurahaisia, luonto on lähellä.

Nyt kun olen oppinut paistamaan täydelliset pannukakut, niin teen näitä erilaisia ihan jatkuvasti, niin herkullisia ja helppoja!

Lisää maukkaita ja terveellisiä pannukakkuja:

Kaurapannukakut | Aamupala | Terveellinen aamiainen

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä.



KAURAPANNUKAKUT

Ei vielä arvioita
Reseptin on laatinut: Veera Rusanen
Hiilihydraatit: 245.56g
Kirjoittaja: Veera Rusanen

Tarvitset:

n. 12 kpl

  • 3 dl kaurajugurttia
  • 3 dl kauramaitoa
  • 3 dl kaurahiutaleita
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • kookosöljyä paistamiseen

Tee näin:

  • Mittaa kaikki raaka-aineet tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Anna taikinan turvota puolisen tuntia ennen kuin paistat pannukakut.
  • Kuumenna pannu keskilämpöiseksi ja öljyä se. Kaada hieman vajaa desi taikinaa pannulle ja paista muutama minuutti kummaltakin puolelta. Öljyä joka pannukakun jälkeen.

Ravitsemus

Energia: 1479.66kcal (74%) | Hiilihydraatit: 245.56g (82%) | Proteiini: 75g (150%) | Rasva: 23.85g (37%) | Tyydyttynyt rasva: 3.68g (23%) | monityydyttymättömät rasvat: 6.94g | kertatyydyttymättömät rasvat: 6.1g | Transrasva: 0.02g | Kolesteroli: 15mg (5%) | Natrium: 905.73mg (39%) | Kalium: 1660.2mg (47%) | Kuitu: 32.8g (137%) | Sokerit: 36.42g (40%) | A-vitamiini: 636IU (13%) | Kalsium: 1275.96mg (128%) | Rauta: 15.87mg (88%)
Siivutettu banaanileipä puisella leikkuulaudalla

MITÄ VALKOISEN SOKERIN TILALLE?

TILAA ILMAINEN OPAS, JOSSA KERRON MITEN VOIT KORVATA VALKOISEN SOKERIN TERVEELLISEMMILLÄ VAIHTOEHDOILLA.

Täytä lomake ja saat oppaan sähköpostiisi.
Samalla liityt postituslistalleni ja saat ensimmäisenä tiedon uusista resepteistä suoraan sähköpostiisi. Voit perua uutiskirjeen koska tahansa.

Pidämme hyvää huolta henkilötiedoistasi. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Katso myös nämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arvostele resepti