Raparperi-lakritsipiirakka
Vegaaninen raparperi-lakritsipiirakka on uskomattoman herkullinen. Lakritsi ja raparperi ovat oiva makupari. Piirakka on sokeriton.
Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.
Tutustuin raparperin ja lakritsin mainioon makuyhdistelmään ihan vahingossa muutama vuosi sitten kun tätieni mökille kylään menneessä vein tuomisiksi lakritsijäätelöä ja pöydässä oli myös raparperipiirakkaa. Söimme piirakan kera jäätelön ja yhdistelmä olikin aivan mitä maukkain.

Raakalakritsijauhe on varsin makeaa, joten raparperi-lakritsipiirakka ei kaipaa muuta makeutusta. Vein piirakan työpaikalleni ja pistin sen viereen vaahterasiirappia ja hujanaa, koska ajattelin, että sokerittomuuteen tottumattomille se olisi tymäkkää, mutta kaukaan ei käyttänyt kumpaakaan.
Viimeistä murua myöten -blogista taannoin opin, että soijajugurtti hyytyy uunissa itseksensä, joten ryhdyin minäkin piirakkaa tekemään. Hyvin hyytyy, mutta piirakka pitää tarjota täysin jäähtyneenä ja mielellään kylmänä.
Lue lisää: Herkullisia ja helppoja raparperireseptejä

Seuraa blogiani Instagramissa, Pinterestissä ja Facebookissa.
RAPARPERI-LAKRITSIPIIRAKKA
Tarvitset:
- 4 dl gluteenittomia kaurajauhoja
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 2 rkl psylliumia
- 1 dl öljyä
- 500 ml maustamatonta soijajugurttia
- 1-2 rkl raakalakritsijauhetta
- 4 dl pilkottua raparperia
Tee näin:
- Sekoita kaurajauhot, leivinjauhe ja psyllium.
- Lisää öljy ja sekoita hyvin.
- Painele taikina tasaisesti piirakkavuokaan, myös reunoille. Laita vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi.
- Lämmitä uuni 200 asteeseen. Esipaista pohjaa 10 minuuttia.
- Pohjan paistuessa sekoita soijajugurttiin lakritsijauhe.
- Pilko raparperit ja sekoita nekin jugurttiin.
- Ota piirakkapohja uunista, kaada täyte vuokaan ja levitä tasaiseksi.
- Paista noin 40 minuuttia.
Vinkit
Muista, että gluteenittomalla käy vain gluteenittomaksi merkitty kaura, eli jos jauhopaketissa ei erikseen mainita gluteeniton, niin se ei sitten ole gluteeniton.
Ravitsemus
Tallenna resepti Pinterestiin:

Katso myös nämä

MITÄ VALKOISEN SOKERIN TILALLE?
TILAA ILMAINEN OPAS, JOSSA KERRON MITEN VOIT KORVATA VALKOISEN SOKERIN TERVEELLISEMMILLÄ VAIHTOEHDOILLA.
Täytä lomake ja saat oppaan sähköpostiisi.
Samalla liityt postituslistalleni ja saat ensimmäisenä tiedon uusista resepteistä suoraan sähköpostiisi. Voit perua uutiskirjeen koska tahansa.
Pidämme hyvää huolta henkilötiedoistasi. Lue lisää tietosuojaselosteesta.