Etusivu » Juomat » Makulimonadit – piparminttu, mustikka ja persikka (sokeriton)

Makulimonadit – piparminttu, mustikka ja persikka (sokeriton)

Terveellinen limonadi raikastaa ihanasti. Itse tehdyn limonadin tekee helposti sokerittomana. Kokeile eri makuvaihtoehtoja.

Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Ylhäältä otettu kuva. Pöydällä on kori, jossa on limonadipulloja ja persikoita sekä tarjotin, jolla on viisi lasillista limonadia.

Idea artikkelin kuviin on saanut inspiraationsa kesällä 2021 ilmestyneestä lehdestä, en valitettavasti muista mikä lehti oli kyseessä. Vaihtoehdot ovat Kodin Kuvalehti, Maku tai Glorian Ruoka ja Viini.

Limonadin perusreseptissä keitetään ensin sokerisiirappi, jonka teemme toki sokerittomana. Sitruuna (eli se osuus nimeltä limon) lisätään valmiiseen siirappiin. 

Lapsen ykköstyypin diabetekseen sairastumisen myötä olen kiinnittänyt sokeriin vielä entistä enemmän huomiota. Diabeetikko voi syödä ja juoda ihan normaalisti siinä missä muutkin, mutta mahdollisimman vähähiilaristet vaihtoehdot helpottavat erityisesti lapsen elämää, joka ei vielä osaa laskea hiilareita ja annostella insuliinia itsenäisesti.

Pöydällä kori, jossa on limsapulloja ja persikoita sekä tarjotin, jolla on viisi lasillista limonadia


Limonadin voi maustaa monella tavalla

Piparminttulimonadi

Limppari maustetaan tuoreilla piparmintunlehdillä, jotka uutetaan kuumaan siirappiin.

Osa sitruunamehusta vaihdetaan limemehuun.

Varsinkin, jos pihassasi kasvaa piparminttua, kannattaa keitellä kesän mittaan useamman kerran limonaadia. Minttu on riesaksi saakka kiitollinen kasvatettava, koska se kasvaa missä vain ja leviää iloisesti.

Lähikuva piparminttulimonadista lasissa. Koristeena mintunlehti.

Mustikka-timjamilimonadi

Mustikkalimonadin voi tehdä joko tuoreista tai pakastetuista mustikoista, jotka keitetään siirapiksi erytritolin kanssa.

Keitokseen tulee mausteeksi hieman tuoretta timjamia.

Lähikuva mustikka-timjamilimonadista lasissa. Koristeena pensasmustikoita ja timjaminoksia.

Persikkalimonadi

Siirappi keitetään persikasta. Pehmeiksi keittyneet persikat puristetaan siivilän läpi.

Lähikuva persikkalimonadista lasissa. Koristeena puolikas sitruunaviipale. Lasin ympärillä on littupersikoita.

Muutama vinkki limonadin valmistamiseen

  • Perussiirappia ei tarvitse keittää enempää kuin erytritoli liukenee. Ota huomioon, että erytritoli ei liukene nesteeseen 1:1 suhteessa vaan osa siitä alkaa kristallisoitua jäähtyessään. Tämä ei varsinaisesti haittaa limonadissa, mutta raikkaamman lopputuloksen saat vähämmellä makeutusaineella.
  • Lisää sitruuna vasta, kun olet ottanut kattilan liedeltä.
  • Makusiirapit kannattaa siivilöidä ennen sitruunamehun lisäämistä ja siivilöidä sitruunamehu erikseen puristamisen yhteydessä.
  • Säilytä valmis limonadisiirappi jääkaapissa, siirapit säilyvät ainakin kolme päivää, perussiirappi ilman makuaineita ainakin viikon.
  • Limonadin voi pakastaa, kaada siirappi pakastuspusseihin ja pakasta levynä.
  • Viimeistele limonadi laimentamalla se makusi mukaiseksi joko tavallisella vedellä tai kivennäisvedellä.
  • Erytritolin voi korvata esim. Stevia Sweet Cristalilla ja Good Goodin Stevia-erytritolilla. Näitä tarvitaan vähemmän kuin pelkkää erytritolia.
  • Hyvä vaihtoehto on myös hunaja, mutta silloin limonadi ei enää ole sokeritonta.
Kolme lasipulloa limonadia korissa. Korissa on myös persikoita ja mintunoksia.

Kokeile myös näitä raikkaita juomia:

Sokeriton sitruunalimonadi
Mojito Mocktail
Mustikka Mocktail
Appelsiini-rommidrinkki
Hunajalimonadi

Sokerittomat makulimonadit – piparminttu, mustikka ja persikka

Terveellistä, sokeritonta, itse tehtyä limsaa
Aktiivinen15 min
Passiivinen10 min
Valmistusaika25 min
Kategoria: Juomat
Annoksia: 20 lasillista
Hiilihydraatit: 3.01g

Tarvitset:

Piparminttulimonadi

  • 1 dl erytritolia
  • 1,5 dl vettä
  • 1 dl piparmintunlehtiä
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 0,5 dl limen mehua
  • 1,5 dl sitruunamehua

Mustikka-timjamilimonadi

  • 1 dl erytritolia
  • 2 dl vettä
  • 2 dl mustikoita
  • muutama oksa timjamia
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 2 dl sitruunamehua

Persikkalimonadi

  • 1 dl erytritolia
  • 2 dl vettä
  • 3 isoa persikkaa
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 2 dl sitruunamehua

Tee näin:

Piparminttulimonadi

  • Mittaa kattilaan erytritoli ja vesi.
  • Raasta kattilaan yhden sitruunan kuori.
  • Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kunnes erytritoli on liuennut.
  • Ota kattila liedeltä ja lisää piparmintunlehdet. Anna hautua 10 minuuttia.
  • Purista mehu sitruunoista ja limeistä. Tarvitsen 2-3 sitruunaa ja kaksi limeä. Siivilöi mehu.
  • Siivilöi piparminttusiirappi. Purista kaikki neste mintunlehdistä käsin, että saat kaikki maut talteen.
  • Lisää sitruuna-limemehu.

Mustikka-timjamilimonadi

  • Mittaa kattilaan erytritoli, vesi ja mustikat.
  • Lisää joukkoon muutama oksa tuoretta timjamia ja raastettu sitruunankuori.
  • Keitä kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.
  • Purista sitruunoista mehu, tarvitset 2-3 sitruunaa. Siivilöi mehu.
  • Siivilöi mustikkasiirappi, purista kaikki neste siivilän läpi.
  • Lisää sitruunamehu.

Persikkalimonadi

  • Mittaa kattilaan erytritoli ja vesi.
  • Poista persikoista kivet, kuutioi ja lisää kattilaan.
  • Lisää vielä yhden sitruunan raastettu kuori.
  • Keitä kunnes persikat ovat pehmenneet.
  • Purista sitruunamehu. Siiivilöi mehu.
  • Siivilöi persikkasiirappi, purista persikat siivilän läpi lusikkaa apuna käyttäen.
  • Lisää sitruunamehu.

Vinkit

Laimenna siirapit sopiviksi joko tavallisella vedellä tai kuplavedellä ja tarjoile jääpalojen kanssa.
Ravintoarvot ovat karkea arvio yhdelle desilitralle valmista persikkalimonadille. Muissa limonadeissa on vähemmän kaloreita ja sokeria. 
Huomaa, että erytritoli ei nosta verensokeria.
Erytritolin runsaalla käytöllä on laksatiivisia vaikutuksia.

Ravitsemus

Energia: 11.02kcal (1%) | Hiilihydraatit: 3.01g (1%) | Proteiini: 0.24g | Rasva: 0.08g | Tyydyttynyt rasva: 0.01g | monityydyttymättömät rasvat: 0.02g | kertatyydyttymättömät rasvat: 0.02g | Natrium: 0.61mg | Kalium: 53.21mg (2%) | Kuitu: 0.38g (2%) | Sokerit: 2.14g (2%) | A-vitamiini: 74IU (1%) | C-vitamiini: 5.48mg (7%) | Kalsium: 2.38mg | Rauta: 0.07mg

Katso myös nämä