Etusivu » Jälkiruoat » Itse tehty vaniljajäätelö

Itse tehty vaniljajäätelö

|

Kunnon vanhan ajan vaniljajäätelö maistuu myös kotona tehtynä – terveellisenä ja vähäsokerisena.

Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Itse tehty vaniljajäätelö - myös ilman jäätelökonetta

Mikään ei voita kunnon vaniljajäätelöä!

Tai no oikeestaan suklaajäätelö kyllä voittaa, mutta vanijajäätelö on sellainen kaiken jäätelön kantaemo, josta ei voi olla pitämättä.

Tämä mahtava itse tehty jäätelö on kuitenkin superhelppotekoinen ja ah, niin ihana.

Jäätelö valmistetaan yleisimmin crema anglaisesta eli vaniljakastikkeesta. Kananmuna antaa jäätelölle sopivan rakenteen ja sen ansiosta (kotitekoinenkin) jäätelö pakastuu liieemmin kiteytymättä eli pysyy silkkisen sileänä.

Vaniljakastikkeen valmistaminen ja jäähdyttäminen vie kuitenkin melkoisesti aikaa, joten oikaisin sen mutkan suoraksi, enkä kypsentänyt kananmunia.

Olen tunnetusti sellainen laiskanpuoleinen kokki, joka mielellään selviää reseptistä kuin reseptistä apunaan pelkkä kulho ja haarukka.

Suomalaiset kananmunat ovat turvallisia ihan raakoinakin.

Voit syödä jäätelön suoraan jäätelökoneesta, jos sellaista käytät. Jäätelön pehmeys tässä vaiheessa riippuu jäätelökoneesta.

Minulla on *1,5 litran jäätelökone, jossa ei ole kompressoria eli kylmäosa jäähdytetään pakastimessa. Tämän ohjeen jäätelö on *mitoitettu tällaiselle reilukokoiselle koneelle.

Pidän jätskiä pakkasessa yleensä noin tunnin jääteläkoneessa valmistamisen jälkeen, jolloin se on just sopivaa kiinteydeltään. Voit toki pakastaa jäätelön pidemmäksi aikaa, mutta mielestäni itse tehty jäätelö on parhaimmillaan heti tuoreeltaan.

Ilman jäätelökonetta tehty jäätelö on tietenkin syöntivalmista sitten kun huomaat sen olevan tarpeeksi kiinteää.



Itse tehtyä jäätelö varten tarvitset:

  • kananmunia, suomalaiset kananmunat ovat turvallisia ihan raakoinakin
  • kermaa
  • vaniljaa
  • vaahterasiirappia tai hunajaa
  • sähkövatkaimen
  • *jäätelökoneen (tai sen yllämainitun haarukan)
  • pakastamista kestävän astian, johon jäätelö mahtuu

Itse tehty jäätelö ilman jäätelökonetta

Etkö omista jäätelökonetta?

Ei hätää, valmista jäätelö ilman jäätelökonetta.

Kaada jäätelömassa pakastuksen kestävään astiaan.

Vatkaa massaa neljän tunnin ajan puolen tunnin välein. Käsikäyttöinen sähkövatkain on tähän paras. Sellainen kunnollinen, jossa on kaksi tukevaa vatkainta, ei mikään sauvasekoittimen lisäosa.

Ei sopivaa vatkaajaa? Käytä haarukkaa ja hauista.

Katso myös nämä helpot, itse tehdyt jäätelöt:

Seuraathan jo blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä?

Itse tehty vaniljajäätelö

Voit helposti muuttaa reseptin määriä vastaamaan jäätelökoneesi kokoa. Vie sormesi tai tietokoneen hiiri annosmäärän päälle ja voit helposti muuttaa reseptin määriä.

Itse tehty vaniljajäätelö

Kunnon vanhan ajan vaniljajäätelö maistuu myös kotona tehtynä – terveellisenä ja vähäsokerisena.
5 yhteensä 2 arviosta
Reseptin on laatinut: Veera Rusanen
Aktiivinen15 min
Passiivinen1 hr
Valmistusaika1 hr 15 min
Kategoria: Jälkiruoka
Kansainvälinen
Annoksia: 8
Hiilihydraatit: 4.42g
Kirjoittaja: Veera Rusanen

Tarvittavat härvelit

  • sähkövatkaaja
  • pari kulhoa
  • jäätelökone
  • pakastuksen kestävä iso astia

Tarvitset:

  • 2 kananmunaa
  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 vaniljatanko
  • 0,5 dl vaahterasiirappia

Tee näin:

  • Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa ne vaaleksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Mahdollisimman tiukka vaahto, ihan kuin kakkua tekisit.
  • Kaada kerma toiseen kulhoon. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet lusikan avulla kermaan.
  • Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Kaada munavaahto kerman kanssa samaan astiaan ja lisää vaahterasiirappi. Sekoita.
  • Valmista jäätelö jäätelökoneen ohjeen mukaan.
  • Kaada valmis jäätelö pakastusta kestävään astiaan ja siirrä pakastimeen vielä tunniksi, pariksi, jotta saat kiinteämmän jäätelön. Voit toki syödä sen suoraan jäätelökoneestakin.

Vinkit

Tekstissä reseptin yllä kerrotaan, miten jäätelö valmistetaan ilman jäätelökonetta.
Pakastuksen kestäviä astiota ovat muovi, pyrex-lasi sekä metalli. Pieni kattila tai alumiininen leipävuoka on siis mitä parhain pakastusastia. Muista vuorata alumiinivuoka leivinpaperilla.
Minun makuuni vaahterasiirappia olisi riittänyt vähemmänkin. Voit kokeilla ensin pienempää määrää ja lisätä sitten lusikallinen kerrallaan, kunnes makeus on sopiva.

Ravitsemus

Energia: 200.01kcal (10%) | Hiilihydraatit: 4.42g (1%) | Proteiini: 2.41g (5%) | Rasva: 19.64g (30%) | Tyydyttynyt rasva: 11.86g (74%) | Kolesteroli: 109.42mg (36%) | Natrium: 45.74mg (2%) | Kalium: 52.68mg (2%) | Sokerit: 2.15g (2%) | A-vitamiini: 794.4IU (16%) | C-vitamiini: 0.3mg | Kalsium: 38.66mg (4%) | Rauta: 0.19mg (1%)

Katso myös nämä

Siivutettu banaanileipä puisella leikkuulaudalla

MITÄ VALKOISEN SOKERIN TILALLE?

TILAA ILMAINEN OPAS, JOSSA KERRON MITEN VOIT KORVATA VALKOISEN SOKERIN TERVEELLISEMMILLÄ VAIHTOEHDOILLA.

Täytä lomake ja saat oppaan sähköpostiisi.
Samalla liityt postituslistalleni ja saat ensimmäisenä tiedon uusista resepteistä suoraan sähköpostiisi. Voit perua uutiskirjeen koska tahansa.

Pidämme hyvää huolta henkilötiedoistasi. Lue lisää tietosuojaselosteesta.

9 Comments

    1. veera sanoo:

      Kivaa! Kerro sit mitä tykkäsit. 🙂

  1. Anja sanoo:

    Kuullostaa mielettömältä tämäkin vaniljajäätelö, ja paljon terveellisempää kuin kaupan jäätelö.

    1. veera sanoo:

      Kiitos! Tämä oli tooodella hyvää.

  2. Ihan super juttu ja ohje ! Kokeiluun ehdottomasti 😉

    1. veera sanoo:

      Hei kiitos! Toivottavasti tykkäät. <3

  3. Oooh, kuinka näyttää herkulliselta! Täytyypä kokeilla joskus 16-vuotiaan poikani kanssa, joka rakastaa vaniljajäätelöä? Jäätelökone voisi muuten olla hänelle hyvä lahjaideakin joskus?

  4. Lumi Alastalo sanoo:

    Kuulosti niin herkulliselta, että kokeilen ensi kerralla sokerin sijaan vaahterasiirappia. Jäätyminen kestää kyllä mulla näemmä kauemmin, kun 4 h. Teen käsivatkaimella, mutta ohjeen olin tällä kertaa ottanut sellaisesta reseptistä, jossa ainekset kiehautetaan ja jäähdytetään jääkaappikylmäksi ennen pakastusta, kun syöjissä on mukana raa’alle munalle herkkiä. Tuo kiehautus voi ehkä muuttaa rakennetta, mikä taas saattaa vaikuttaa jäätymisaikaan. Kiitos kuitenkin selkeästä ohjeesta jäätelön käsikonstein valmistukseen. Monesta lähteestä ei löytynyt oikein mitään selkeää toimintaohjetta, mitta täältä löytyi 🙂

    1. Veera Rusanen sanoo:

      Kiva kuulla, että ohjeesta oli apua. Jäätelön määräkin vaikuttaa siihen jäätymisaikaan, pääasia, että valmista tuli jossain vaiheessa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arvostele resepti