Gluteeniton taatelikakku
Gluteeniton taatelikakku on myös viljaton ja sokeriton. Tervellinen joulukakku on helppo leivottava ja onhan taatelikakku joulun ehdoton klassikko!
Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Taatelikakku ei muuten kaipaa minkäänlaista makeutusta taateleiden lisäksi. Taatelit itsessään ovat varsin makeita, ne ovat jo suurimmaksi osaksi sokeria.
Eli aivan sokeriton kakku ei kyseessä ole, mutta tähän kakkuun ei lisätä lainkaan sokeria.
Tarvittavat raaka-aineet
Tässä osiossa on huomioita ja vinkkeä käytettävistä raaka-aineista sekä ehdotuksia joidenkin ainesten korvaamiseksi.
Taatelit – ruokakaupan leivontaosastoilla tai samalla osastolla, missä on rusinat, myydään kuivattua taatelia 250 gramman paketissa. Pakkaus on sellainen tiivis kuutio. Se käy erinomaisesti taatelikakkuun.
Voit käyttää myös hedelmäosastoilta löytyviä tuoreita taateleita. Niitä tarvitaan sama 250 grammaa ja ne tulee punnita ilman kiviä. Jos päädyt tuoreisiin taateleihin, poista siis ensin kivet ja punnitse sitten sopiva määrä.
Kahvi – Kahvi on taatelikakun klassinen neste ja se edesauttaa myös kakun tummaa väriä. Keitä vahvaa kahvia millaisella keittimellä tahansa tai käytä pikakahvia.
Kahvin voit korvata vedellä tai omenamehulla.
Voi – Voit käyttää myös vegaanista leivontamargariinia vegaaniseen taatelikakkuun.
Jogurtti – käytä maustamatonta jogurttia, kreikkalainen on useimmiten oma valintani. Vegaaniseen kakkuun valitse kasvipohjainen jogurtti.
Kanamunat – korvaa kananmunat vegaaniseen kakkuun 0,75 desilitralla sokeroimatonta omenasosetta ja ruokalusikallisella omenasiiderietikkaa.
Mantelijauhot – viljaton kakku leivotaan mantelijauhoista. Mantelijauhoihin leivotussa kakussa huomattavan vähän hiilihydraattia, joten kakku sopii erityisen hyvin kakkostyypin diabeetikoille.
Perunajauhoja – perunajauhot vaikuttavat kakun rakenteeseen. Ne voi korvata jollain toisella tärkkelyksellä, mutta tätä en ole kokeillut, joten en osaa kertoa sopivia määriä. Voit jättää perunajauhot myös pois tai lisätä lusikallisen ksantaania.
Mausteet – taatelikakkuun kuuluu kaneli, kardemumma tuo kivaa lisää. Voit kokeilla myös piparkakkumaustetta. Lisäksi kakkuun tulee soodaa kohottamaan leivonnaista.

Mitä valkoisen sokerin tilalle?
TILAA ILMAINEN E-KIRJA JA OPI 6 VAIHTOEHTOA VALKOISELLE SOKERILLE
Taatelikakun leipominen
Gluteeniton ja viljaton taatelikakku on erinomaisen helppoa leipoa.
Taatelikakun leipominen alkaa taateleiden pehmittämisellä. Se tehdään keittämällä taateleita kahvissa kunnes ne ovat pehmenneet. Pehmeät taatelit on helppo sekoittaa haarukalla soseeksi.
Taatelisoseeseen lisätään voi ja jogurtti. Aloita lisäämällä voi kuumaan soseeseen, jolloin se sulaa. Lisää sitten jogurtti, se jäähdyttää seoksen sopivaksi, jotta voit lisätä kananmunat.
Vegaaniseen kakkuun lisätään margariini, kasvipohjainen jogurtti, omenasose ja etikka samassa järjestyksessä.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja yhdistetään märkiin aineisiin.
Kakkuvuoan suosittelen voitelemaan ihan voilla tai vuokaspraylla ja jauhottamaan peruna- tai mantelijauhoilla.
Kakun säilyttäminen
Taatelikakku paranee vanhetessaan, joten voit huoletta säilyttää kakkua viileässä ja se säilyy vähintään viikon ja varmasti pidempäänkin.
Kakku säilyy pakastimessa hyvänä noin kolme kuukautta.

Kuvien kuorrute kakun päällä
Kakun kuvissa näkyvä kuorrute on kinuskikastiketta, joka on tehty kookossokerista fariinisokerin tai valkoisen sokerin sijaan. Se varsinkaan ei ole millään muotoa sokeritonta vaikkei valkoista sokeria sisälläkään.
Katso myös nämä kuivakakut:
Omenakuivakakku
Appelsiinisuklaakakku
Lisää jouluisia herkkuja:
Gluteeniton taatelikakku
Tarvitset:
- 250 g taatelia sellainen palikka
- 2,5 dl kahvia
- 200 g voita
- 1 dl jogurttia
- 2 kananmunaa
- 3,5 dl *mantelijauhoja
- 1 dl perunajauhoja
- 1 rkl ceyloninkanelia
- 0,5 rkl *kardemummaa
- 2 tl soodaa
Tee näin:
- Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen ja voitele ja jauhota kakkuvuoka.
- Pilko kattilaan taatelipalikka ja lisää kahvi. Keitä hiljalleen kunnes taateli on pehmeää ja hajoaa haarukalla sekoitettaessa.
- Taatelin pehmetessä sekoita kuivat aineet keskenään.
- Ota kattila liedeltä ja lisää voi ja sekoita kunnes se on kokonaan sulanut.
- Lisää kananmunat ja jogurtti.
- Lisää kuiva-aineseos kattilaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 40-50 minuuttia.
Vinkit
Ravitsemus
Katso myös nämä

MITÄ VALKOISEN SOKERIN TILALLE?
TILAA ILMAINEN OPAS, JOSSA KERRON MITEN VOIT KORVATA VALKOISEN SOKERIN TERVEELLISEMMILLÄ VAIHTOEHDOILLA.
Täytä lomake ja saat oppaan sähköpostiisi.
Samalla liityt postituslistalleni ja saat ensimmäisenä tiedon uusista resepteistä suoraan sähköpostiisi. Voit perua uutiskirjeen koska tahansa.
Pidämme hyvää huolta henkilötiedoistasi. Lue lisää tietosuojaselosteesta.
Kuulostaa tosi herkulliselta ohjeelta! Haaveilenkin tekeväni sitä nyt sukujoulun herkuksi. Osaatko sanoa, mikä olisi paras vaihtoehto korvata jugurtti, sillä kakun pitäisi olla myös maidoton?
Kiitos paljon, olen otettu, että haluat tän tein joulupöytään. <3
Voit korvata jugurtin jollain kasvivaihtoehdolla, Alpron maustamaton soijajugurtti tai Oatly havregurt sopii hyvin.
Tai sitten saman verran omenasosetta ja 2 tl omenaviinietikkaa tai omenasiiderietikkaa.
entäs onnistuuko ilman kananmunia; metsästän täydellistä vegaanista & gluteenitonta taatelikakkua. kiitos <3
Eiköhän se onnistu. Jos vaikka chiamunaa käytät?
Taivaallisen hyvä kakku tuli. Kerrankin voi syödä hyvällä omalla tunnolla. Kiitos?
Kiitos Anne, ihanaa kuulla että tykkäsit! <3
Tein tupla annoksen ohjeen mukaan. Kakkuvuokaan voita ja sokerittomia kookos hiutaleita. Tuli huippu hyvää.
Ensi kerralla kokeilen korvata perunajauhon kookosjauholla. Iso kiitos Veera ja Hyvää Joulua Floridasta!
Kiitos Elina, ihanaa kuulla, että kakku onnistui ja oli mieluinen! Mullakin on tarkoitus tänään tehdä tätä kookosjauhoilla ja vegaanisenakin.
Hyvää joulua Floridaan! <3
Kiitos. Tämä oli ihanaa, joskin laitoin mantelin tilalle tattarijauhoja. Tänään kokeilen mustikkabanaanileipääsi. Mukavaa että löysin blogisi 🙂
Oi ihanaa kuulla Matleena! <3 Tervetuloa mukaan seuraamaan sokerittomia herkkuja. 🙂
On muuten todella hyvää kakkua! Ihan tarpeeksi makeaa on pelkillä taateleilla, eikä muuten arvaisi gluteenittomaksikaan. Itse käytin mantelijauhojen tilalla kaurajauhoja, hyvin toimi niinkin. 🙂 Kiitos ihanasta reseptistä.
Hei. Tein tämän ohjeen mukaan, jogurtin korvasin soijajogurtilla. On todella hyvää. Kiitos hyväatä ohjeesta.
Ihanaa kuullä, että tykkäsit!
Paraneeko tämä kakku säilytyksessä vai kärsiikö se siitä? Perinteiset taateli ja hedelmäkakuthan paranevat säilytyksessä mutta entä tämä?
Kyllä paranee tämäkin. 🙂
Hei! Tämä lähti testiin tänään ja huomenna olisi tarkoitus maistella lopputulosta. Taikina ainakin oli jo todella hyvää! Kysyisin, että kannattaako kakkua säilyttää jääkaapissa vai olisiko huoneenlämpö parempi säilytyspaikka?
Ihanaa joulunodotusta!
Tämä oli kyllä aivan mahtavan makuinen kakku! Kiitos ohjeesta. Nyt tehty jo toiseen kertaan tänä jouluna 🙂
Hyvää Joulua!
Sattumalta löysin ohjeesi nyt jouluna 2020. Tosi hyvää kakkua. Makuyhdistelmä osuva. Kiitos, että jaoit ohjeesi meidän kanssa!