Rocky Road
Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.
Raakasuklaasta tehty rocky road on täynnä suklaan hyveitä ja rouskuvia pähkinöitä. Rocky roadin voisi nostaa pöytään isommankin seurueen jälkkäriksi sellaisenaan, jokainen voi murtaa itselleen sopivan kokoisen palasen.
Rocky road on helppo tehdä
Tämä rocky road on sitten muuten ihan törkeen hyvää. Että ehkä kannattaakin olla niitä syöjiä useampi, sillä yhteen palaan on kyllä ihan mahdotonta lopettaa.
Raakasuklaan valmistukseen tarvittavat ainekset saa nykyään lähes joka lähikaupasta ja itse valmistaminen on ihan yhtä helppoa kuin suklaan sulattaminen.
Tässä ohjeessa on mukana soijalesitiiniä, jota sitäkin kyllä saa joka kaupasta, mutta sen voi ihan hyvin jättää pois. Lesitiinejä on muitakin kuin soijasta tehtyä ja se on siis emulgointiaine, suklaassa hyvin yleisesti käytetty. Jos et laita lesitiiniä, korvaa makeutus vaahterasiirapilla, kookossokerilla tai erytritolilla. Mä valitsin hunajan makusyistä ja että kiteinen kiinteä hunaja myös kovettuu vähän jääkaapissa (ainakin mun mielessä). Hunajan haittapuoli on, että se sekoittuu rasvaan varsin huonosti ja siksi siis tarvitaan lesitiiniä.
Pakastekuivatun granaattiomenan ostin Punnitse ja säästä -kaupasta. Sen voi korvata vaikka kuivatuilla karpaloilla.
Rocky roadin voi valmistaa vaikka lautasella, kertakäyttöinen vuoka tai syvä lautanen olisi aika erinomainen, siitä saa suklaalevyn näppärästi irti. Tavallisen lautasen pohjalle kannattaa laittaa kelmua tai leivinpaperisuikaleita, jotta levyn saa helposti irti. Minä käytin irtopohjaista pientä kakkuvuokaa, jonka pohjalle leikkasin leivinpaperiympyrän. Huomaa kuitenkin, että kaikki kakkuvuoat eivät suinkaan ole tarpeeksi tiiviitä eli tarkistapa tiiviys ennen kuin holautat suklaamassasi vuokaan vain todetaksesi, että nythän se onkin jo lattialla..
Ja sanoinko jo, että tämä on ihan törkeen hyvää? Ihan törrrkeen.
Rocky Road
Tarvitset:
- 100 g kaakaovoita
- 2 rkl kookosöljyä
- 2 rkl kiinteäähunajaa
- 0,5 dl raakakaakaojauhetta
- 0,5 tl soijalesitiiniä
- 0,75 dl hasselpähkinöitä
- 0,75 dl pistaaseja
- 2 rkl pakastekuivattua granaattiomenaa
Tee näin:
- Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa.
- Vatkaa joukkoon hunaja kunnes se sulaa.
- Sekoita suklaamassaan kaakaojauhe ja soijalesitiini.
- Kaada suklaamassa vuokaan ja lisää pähkinät. Ripottele suklaan pinnalle pakastekuivattu granaattiomena.
- Nosta vuoka jääkaappiin jähmettymään noin tunniksi.
- Säilytä jääkaapissa.
Katso myös nämä

MITÄ VALKOISEN SOKERIN TILALLE?
TILAA ILMAINEN OPAS, JOSSA KERRON MITEN VOIT KORVATA VALKOISEN SOKERIN TERVEELLISEMMILLÄ VAIHTOEHDOILLA.
Täytä lomake ja saat oppaan sähköpostiisi.
Samalla liityt postituslistalleni ja saat ensimmäisenä tiedon uusista resepteistä suoraan sähköpostiisi. Voit perua uutiskirjeen koska tahansa.
Pidämme hyvää huolta henkilötiedoistasi. Lue lisää tietosuojaselosteesta.