Mittaa isoon kulhoon jauhot, kookossokeri, leivinjauhe ja vaniljajauhe.
Raasta kulhoon vielä yhden huolella pestyn sitruunan kuori. Sekoita vispilällä.
Mittaa toiseen kulhoon öljy. Leikkaa sitruuna puoliksi ja purista mehut kulhoon. Mittaa mukaan jogurtti ja maito ja lisää kananmuna. Sekoita huolellisesti.
Kaada märät aineet samaan kulhoon kuivien aineiden kanssa ja sekoita huolella.
Kaada taikina kakkuvuokaan.
Paista 45-55 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla.
Anna valmiin kakun jäähtyä vuoassa 15 minuuttia. Kumoa sitten ritilälle jäähtymään. Leikka pohja vasta, kun se on kokonaan jäähtynyt.
Täyte
Täytä kulho kylmällä vedellä ja laita liivatelehdet likoamaan veteen.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää kermaan yhden sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu. Lisää vanilja, tomusokeri ja rahka ja vatkaa tasaiseksi.
Kaada kuumaa esim. mukiin kaksi ruokalusikallista kiehuvan kuumaa vettä. Nosta liivatelehdet vedestä ja purista ylimääräinen vesi pois.
Laita liivate lehdet kuumaan veteen ja sekoita.
Kaada liivateneste rahkatäytteeseen koko ajan sekoittaen.
Ota täytteestä pari desi erilleen ja laita tiiviissä rasiassa jääkaappiin odottamaan.
Kakun täyttäminen
Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen yhtä paksuun levyyn. Voit hieman trimmata ylintä osaa, jos se on kovasti kohonnut.
Laita alimmainen levy saman kakkuvuoan pohjalle, jossa paistoit kakun.
Lusikoi kolmasosa lemoncurdista pohjalle ja levitä.
Lusikoi puolet jälkellä olevasta täytteestä pohjan päälle ja tasoita.
Nosta vuokaan nyt kakun ylin kerros yläpuoli alaspäin, näin saat tasamuotoisen kakun.
Lusikoi kolmasosa lemoncurdista pohjalle ja levitä.
Kaada loput täytteet vuokaan kakkupohjan päälle ja tasoita.
Nosta viimeinen kakkulevy vuokaan. Peitä vuoka tiiviisti ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.
Kun kakku on hyytynyt, poista se varovasti vuoasta ja siirrä tarjoilualustalle.
Ota sivuun ottamasti täyte jääkaapista ja vatkaa sitä haarukalla.
Lusikoi loput lemon curdista kakun päälle ja levitä.
Levitä vatkattua täytettä palettiveitsellä kakun päälle ja reunoille.
Koristele haluamallasi tavalla.
Vinkit
Paistoaika on arvio, tarkkaile paistoa. Kaikki uunit ovat erilaisia ja paistoaika saattaa vaihdella. Myös kakkuvuoan koko vaikuttaa paistoaikaan: mitä isompi vuoka sen lyhyempi aika.Ravintoarvot ovat vain arvio yhdelle palalle kakkua kun kakusta leikataan 12 palaa.