Etusivu » Jälkiruoat » Grillatut persikat kookoskermavaahdolla

Grillatut persikat kookoskermavaahdolla

Ihanat grillatut persikat valmistuvat täysin ilman lisättyä sokeria, joko ulkona grillissä tai hellalla kuumalla pannulla. Täydellinen kesäjälkiruoka!

Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Artikkeli sisältää kaupallisia linkkejä, joiden kautta tapahtuvista tilauksista artikkelin kirjoittaja saa rahallisen korvauksen. Linkit on merkitty *-merkillä.

Grillatut persikat | Vegaaninen jälkiruoka | Grillaus | Kookoskermavaahto

Tuoreista kesän hedelmistä ja marjoista syntyy helppoja ja terveellisiä jälkkäreitä. Niitä voi lykätä kippoon ihan sellaisinaan tai vaikka grillata. Kevyesti grillatut persikat maistuvat edelleen tuoreelle, mutta grillauspinta karamellisoituu ihanasti.

Parastahan näissä persikoissa on, että grillin puute ei ole este grillaamiselle eli persikat valmistuvat varsin näpäkkään myös paistinpannulla. Mikäli omistat sellaisen hienon *grillipannun (plussaa valuraudasta) niin saat persikoihin hienot raidatkin. Grillipannun puutteessa ihan tavallinen paistinpannu ajaa kyllä asiansa (edelleen plussaa valuraudasta).

Pannun valintaa tärkeämpää on kuumentaa pannu ensin hyvin kuumaksi ja paistaa persikat nopeasti.

Lopputuloksena on ihana tuoreen ja raikkaan sekä paahtuneen ja karamellisoituneet hedelmän yhdistelmä.

Asun kerrostalossa ja meillä on kyllä pihalla taloyhtiön pallogrilli yhteiskäytössä, mutta aika harvoin tulee tuohon pihalle lähdettyä. En koe sitä silleen käteväksi, kun grilli on kolme kerrosta alempana. Laiskuus pitää kotilieden äärellä. 😀

Kookoskermavaahto vaatii jo edellisenä iltana sen verran toimia, että kookosmaitotölkin lykkää jääkaappiin kylmettymään, joten sen resepti on ensimmäisenä.

Grillatut persikat | Vegaaninen jälkiruoka | Grillaus | Kookoskermavaahto


Kookoskermavaahto

5 yhteensä 1 arviosta
Reseptin on laatinut: Veera Rusanen
Hiilihydraatit: 22.16g
Kirjoittaja: Veera Rusanen

Tarvitset:

  • 1 tlk kylmää kookosmaitoa

Tee näin:

  • Kookoskermavaahtoon käytetään kylmennetyn kookosmaidon kiinteä osa. Tölkki on parasta laittaa jääkaappiin jo edellisenä päivänä.
  • Kaavi kiinteä osa tölkistä kulhoon. Nesteen voit käyttää vaikka smoothieen tai puuron keittämiseen.
  • Vatkaa sähkövatkaajalla kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Siirrä jääkaappiin odottamaan

Ravitsemus

Energia: 920kcal (46%) | Hiilihydraatit: 22.16g (7%) | Proteiini: 9.16g (18%) | Rasva: 95.36g (147%) | Tyydyttynyt rasva: 84.56g (529%) | monityydyttymättömät rasvat: 1.04g | kertatyydyttymättömät rasvat: 4.06g | Natrium: 60mg (3%) | Kalium: 1052mg (30%) | Kuitu: 8.8g (37%) | Sokerit: 13.36g (15%) | C-vitamiini: 11.2mg (14%) | Kalsium: 64mg (6%) | Rauta: 6.56mg (36%)

Grillatut persikat

5 yhteensä 1 arviosta
Reseptin on laatinut: Veera Rusanen
Kirjoittaja: Veera Rusanen

Tarvitset:

  • puolikkaita persikoita
  • kookoskermavaahtoa
  • marjoja
  • basilikaa
  • paahdettuja mantelilastuja

Tee näin:

  • Viimeistele kookoskermavaahto lisämäällä siihen silputtua basilikaa. Pidä vaahto edelleen jääkaapissa.
  • Leikkaa persikat kahtia ja poista kivet.
  • Laita persikanpuolikkaat grilliin tai tulikuumalle pannulle leikkauspinta alaspäin. Grillaa minuutti tai pari koskematta persikoihin, niitä on ihan turha nostella tai siirrellä.
  • Nosta grillatut persikat tarjoilulautaselle, lusikoi päälle kookoskermavaahto ja koristele marjoilla ja paahdetuilla mantelilastuilla.
  • Tarjoile heti sillä kookoskermavaahto sulaa nopeasti kuumien persikoiden päällä.

Vinkit

Persikan kiven poistaminenhan on oikeasti varsin rasittava homma. Voit siis hieman oikoa ja käyttää vain ne puolikkaat, joista se hemmetin kivi irtoaa persikat halkaistaessa. Toisen puolen voi syödä sit sellaisenaan tai laittaa jääkaappiin odottamaan vaikka aamupalaa, 😉

Seuraa blogia Facebookissa, Pinterestissä ja Instagramissa.

Lisää ihania jälkiruokia: Jälkiruokareseptit

Katso myös nämä

Siivutettu banaanileipä puisella leikkuulaudalla

MITÄ VALKOISEN SOKERIN TILALLE?

TILAA ILMAINEN OPAS, JOSSA KERRON MITEN VOIT KORVATA VALKOISEN SOKERIN TERVEELLISEMMILLÄ VAIHTOEHDOILLA.

Täytä lomake ja saat oppaan sähköpostiisi.
Samalla liityt postituslistalleni ja saat ensimmäisenä tiedon uusista resepteistä suoraan sähköpostiisi. Voit perua uutiskirjeen koska tahansa.

Pidämme hyvää huolta henkilötiedoistasi. Lue lisää tietosuojaselosteesta.